Tunnen itseni nykyään usein yksinäiseksi.
Vaikka minulla on jonkinlainen puolison tapainen, rakkaita lapsia, ja jopa todella läheisiä ystäviä, saatan tuntea, ettei ole ketään kenelle puhua kaikenlaisista asioista. Niinpä aloitan tämän yksinpuhelun, joka tarkoitus ei ole olla synkkä (useinkaan), vaan mitä nyt milloinkin tuntuu, että tekisi mieli sanoa jollekulle. Jotta säilyisi jokin järjestys. Ja koska meillä on tämä jännittävä tunnustamisen ja paljastamisen kulttuuri. Paljastan ja kätkeydyn, leikin itseni kanssa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti